Ensimmäinen KOKO talo on nyt valmis
Herrala Talojen KOKO talo – aina Sinulle sopiva
- Ensimmäinen KOKO talo, Tapio Anttilan oma koti, on nyt valmis.
- Perustukset luotiin lokakuussa, talopaketti toimitettiin loppuvuodesta ja koti oli muuttovalmis maaliskuun lopussa.
- Herrala Talojen KOKO talo on sisustusarkkitehti Tapio Anttilan yhdessä arkkitehti Hannu Tikan kanssa suunnittelema dynaaminen ja ekologinen talokonsepti.
Laadukkaista omakotitalopaketeistaan tunnettu Herrala Talot otti askeleen kohti tulevaisuutta ja lanseerasi keväällä 2010 innovatiivisen talokonseptin modernin ihmisen muuttuviin tarpeisiin. KOKO talo on kotikonsepti, joka muuntuu helposti ja vaivattomasti asukkaiden muuttuvien elämänvaiheiden mukana. Talomallisto koostuu kolmesta eri kokoluokasta, ja yhdistelemällä eri kokonaisuuksia voi valita useammasta vaihtoehdosta itselleen sopivimman aina kerrosmääriä ja kattokorkeuksia myöten. Näin ollen asuintiloja on helppo laajentaa niin sivusuuntaan kuin ylöspäin.
Talokonseptiin on myös mahdollista saada pihasuunnitelma. Kokonaisuutta suunniteltaessa on myös huomioitu pihapiirin liittyminen rakennukseen, ja haluttaessa voi tilata erillisen suunnitelman pihaelementeistä.
Ensimmäisen KOKO talon rakentaminen alkoi Lahdessa 19.10.2010. Nyt talo on valmis ja Tapio Anttila perheineen on muuttanut uuteen kotiinsa huhtikuun alussa: ”Meidän talo on Herrala Talojen KOKO talo -malliston pilottikohde, jossa oli tarkoitus tutkia yksityiskohtia, ratkaisujen toimivuutta ja tietenkin visuaalista puolta”, Anttila pohtii taloprojektin edistymistä seuranneessa blogissaan.
Tapio Anttila on suunnitellut KOKO taloon valmiita sisustuskokonaisuuksia ja värivaihtoehtoja, joista voi helposti valita itselleen sopivimman. Kalusteet sekä sisustus ovat yhteistyökumppaneiden, kuten Koskisen, Isku Keittiön, Tank Indoorin ja Saas Instrumentin mallistoista. Valikoimista löytyy myös Anttilan itse suunnittelemia huonekaluja. KOKO talojen avarat huoneet ja suuret ikkunat on suunniteltu tiheään asutetulle alueelle sopiviksi.
Ensimmäisen KOKO talon rakentaminen eteni suunnitellulla tavalla. Talo oli sisustusta vaille valmis maaliskuun lopulla, jolloin Anttila avasi ovensa yleisölle: ”Lauantaina 26.3. kaikilla halukkailla oli mahdollisuus tulla tutustumaan rakentamaani KOKO taloon. Paikalle ilmestyi mukavasti tuttuja ja uusiakin talosta kiinnostuneita henkilöitä. Avarat pinnat, loftmaisuus ja uudet “walk-in” ratkaisut keittiössä herättivät runsaasti kiinnostusta”, Anttila kirjoitti blogissaan. ”Itsestäkin oli mukava olla isännöimässä tilaisuutta, kun paikat oli saatu valmiiksi ja siivottuakin vielä. Seuraavaksi suunnitelmissa on muuttaa huonekalut sisään ja asettua taloksi. Tätä hetkeä on odotettu!” Anttila iloitsee. Pari viikkoa myöhemmin huonekalutkin löysivät paikkansa ja Anttilat pääsivät asettumaan uuteen kotiinsa.
Tapio Anttilan blogi KOKO talon suunnittelu- ja rakennusprojektista:
http://tapioanttila.wordpress.com/
Lisätietoja:
* Koskisen Oy Herrala Talot, myyntipäällikkö Kimmo Kurki, kimmo.kurki@herrala-talot.fi,
p. 020 553 4960.
* Viestintätoimisto Zaraband, Monika Halén, monika.halen@zaraband.fi / 040 - 595 5586
Kuvapankki:
www.koskisen.fi/koko-talo-kuvat
Suunnittelu:
Sisustus / sisustusarkkitehti Tapio Anttila, 040-521 2606, tapio@tapioanttila.com
Arkkitehtuuri / Professori, arkkitehti Hannu Tikka, Arkkitehtitoimisto APRT, puh. 010 424 0106, hti@aprt.fi
Herrala Talot kuuluu sata vuotta täyttäneeseen Koskisen Oy perheyhtiöön. Koskisen Oy Taloteollisuuden uudenaikaisilla tuotantolinjoilla syntyvät ne tuotesertifikaatin saaneet taloelementit, joista suomalaisten suosimat Herrala Talot on tehty. Herrala Talojen kantava ajatus on valmistaa laadukkaita ja kestäviä koteja suomalaiseen maisemaan ja pohjoisiin olosuhteisiin.
Sisustusarkkitehti (SIO) ja huonekalusuunnittelija Tapio Anttila on freelancer suunnittelija, jonka
suunnittelemia huonekaluja ja muuta designia on valmistuksessa ja myynnissä useissa yrityksissä koti- ja ulkomailla. Tuotteita on palkittu useilla kotimaisilla ja kansainvälisillä muotoilupalkinnoilla.
Professori, arkkitehti (SAFA) Hannu Tikka on Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka
Oy:n osakas. Toimisto on osallistunut monipuolisiin suunnittelutehtäviin, julkisten rakennusten suunnittelusta aina laajoihin kaupunkisuunnittelukokonaisuuksiin asti. Toimisto on palkittu useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä arkkitehtuurikilpailuissa. Toimiston tunnustus-palkinnoista mainittakoon valtion rakennustaidepalkinto vuonna 2008.

