Raw Studios, Etelä-Afrikka

Nimi: Raw Studios CC 
Liikevaihto: 2 000 000 randia eli reilu 200 000eur ja on kasvussa. 
Henkilöstön lukumäärä: 6

Raw Studios on huonekalujen ja suurien puisten kohteiden suunnitteluun erikoistunut yritys. 

Peet van Straaten, yhtiön CEO, kertoo yhtiön toiminnasta ja Koskisen joustavasta palvelusta:

Teemme yhteistyötä arkkitehtien, sisustussuunnittelijoiden ja muiden alan toimijoiden kanssa erikokoisissa projekteissa. Sen lisäksi, että luomme suunnitteluratkaisuja muille yrityksille, olemme juuri lanseeranneet oman tuotevalikoimamme helposti liikuteltavista säilytyskalusteista. Tällä hetkellä keskitymme kotimaan markkinoille, mutta tutkimme myös mahdollisuutta viedä tuotteitamme muille markkinoille, lähinnä Eurooppaan. Päätuotteemme ovat modulaarisia säilytyskalusteita, jotka palvelevat yritysten ja kuluttajien tarpeita. 

Raw Studios edustaa ja maahantuo Koskisen koivuvanerituotteita. Enimmäkseen raakavaneria, mutta myös Koskidecoria, KoskiDecor ecoa ja KoskiGluelamia, jota käytämme kaikissa massiivipuutuotteissamme. Ennen kuin aloitimme yhteistyön Koskisen kanssa, käytimme paikallisia tuotteita, joiden laatu oli varsin kehnoa. Yhteistyömme myötä tuotteidemme laatu ja oma osaamisemme ovat kasvaneet merkittävästi. 

Ennen Koskista jouduimme murehtimaan vanerien pinnan epätasaisuudesta ja huonosta laadusta, jota meidän ei tarvitse enää edes ajatella.  Koskisen vanerien laatu on tasaista, mutta yhtä tärkeää kuin laatu on myös Koskiselta saamamme palvelu. Joustavuus ja asiakkaan toiveiden kuunteleminen ovat Koskisen vahvuuksia. Meille juuri joustavuus on erityisen tärkeää. Voin havainnollistaa sitä kertomalla pienen tarinan asiakaspalvelusta: 

Saimme sopimuksen paikalliselta Coffee Companylta muutaman sadan myyntihyllyn ja kaapiston valmistuksesta, joissa halusimme käyttää yrityksen värejä.  Teimme joitakin näytteitä haluamistamme väreistä ja lähetimme ne Suomeen. Vain viikkoa myöhemmin saimme useita näytteitä takaisin (ei huonosti yritykseltä, joka sijaitsee 10 000 kilometrin päässä) ja pystyimme toimittamaan ne asiakkaalle hyväksyttäväksi. 

Lisätietoja yhtiöstä: www.rawstudios.co.za

 

 

Raw Studios uses Koskisen knowledge in birch panels in their products.

Tuotteet, joita käytettiin tässä referenssissä

Tuotteet

 
 
 
Herrala TalotKoskitukki