Työpaikat
Koulutettua henkilöstöä monessa maassa
Koskisen konserni työllistää noin 1000 henkilöä, joista ulkomailla työskenteleviä on noin 100. Kotimaassa Koskisen toiminta on levittäytynyt eteläiseen Suomeen. Tuotantolaitoksemme sijaitsevat Järvelässä, Hirvensalmella ja Vierumäellä. Lisäksi tuotantoamme on myös Venäjällä, Vologdan läänin Sheksnassa. Omat myyntiedustustomme sijaistevat 11:ssä eri maassa.
Henkilöstömme käsittelee vuosittain yli miljoona kuutiometriä puuta. Asiakkaiden tarpeisiin räätälöidyt erikoisratkaisut näyttelevät vuosi vuodelta yhä suurempaa roolia tuotannossamme. Kokonaistuotannosta noin 60% menee vientiin. Päämarkkina-alueemme on Eurooppa, mutta toimitamme tuotteitamme myyntiedustustojemme kautta kaikkialle maailmaan. Kansainvälisesti meidät tunnetaan rehteinä puun asiantuntijoina, jotka pitävät minkä lupaavat.
Koskisen on tunnustettu henkilöstönsä kouluttaja ja palveluksessamme onkin jo yli 450 mestaria ja kisälliä.


