PUUN SYY! -näyttely nostaa esiin puun

Fiskarssissa tänä kesänä pidettävä PUUN SYY! -näyttely nostaa puun esille. Näyttelyyn on kutsuttu kolmisenkymmentä arkkitehtia, muotoilijaa, käsityöläistä ja kuvataiteilijaa, joiden tehtävänä oli hyödyntää puuta teoksissaan. Näyttelyssä on esillä myös korkeakoulujen puustudioiden teoksia.
 
Vaneri nokkelasti osana lasten metsäleikkiä
 
Yksi kutsutuista oli Seppo Häkli, arkkitehti SAFA, joka on suunnitellut paljon puurakennuksia ja on palkittu muun muassa viime vuonna Puupalkinto 2009. Seppo Häklin ideoima ja toteuttama työ Metsäleikki yhdistää nokkelasti vanerin, metsän ja lasten leikin.
 
Samaan aikaan kun Seppo Häkli kutsuttiin näyttelyyn, hänestä oli juuri tullut isoisä, ukki kuten häntä perhepiirissä puhutellaan. Tämä mullistava tapahtuma sai Sepon miettimään omaa lapsuuttaan ja muistelemaan sieni- ja marjastusretkiä omien vanhempien kanssa metsään. Edelleenkin aina syksyisin Seppo kiirehtii metsään lukuisia kertoja ja harmittelee kun nykyajan kaupunkilaislapsilla ei ole samanlaista suhdetta metsään. Isoisäksi tuleminen ja omien lapsuuden muistojen yhdistymisestä nousi idea toteuttaa työ Metsänleikki. Leikki on Koskisen vanerista toteutettu kolmiulotteinen metsäleikki, jossa työstettyyn vaneripöydän reikiin voidaan asentaa, myöskin vanerista toteutettuja, suomalaisia puita ja metsäneläimiä.
 
Seppo Häklin mukaan toteutettu Metsänleikki työ tarjoaa lapsille oivan tavan tutustua suomalaisiin peruspuihin (koivu, kuusi, mänty) ja peruseläimiin, kuten karhuun, kettuun ja jänikseen.
 
PUUN SYY! -näyttely Fiskarsissa 9.5.-26.9.2010
 
Luonnos Metsänleikistä

Tuotteet

 
 
 
Herrala TalotKoskitukki