TIEDOTTEET

Koskisen konsernin lehdistötiedotteet.

Koskisen OyTiedotteetTiedotteetKoskisen Oy myy voimalaitoksensa Lahti Energialle

Tiedotteet

Koskisen Oy myy voimalaitoksensa Lahti Energialle


Koskisen Oy ja Lahti Energia ovat sopineet lämpöliiketoiminnan kaupasta, jossa Koskisen Oy myy Järvelän tehdasalueiden voimalaitokset Lahti Energian perustamalle tytäryhtiö Pilke Energia Oy:lle. Kaupan myötä Pilke Energia Oy:stä tulee sekä Koskisen saha- että levyteollisuuden energiantuottaja. Koskisen levyteollisuuden voimalaitoksella katetaan myös Kärkölän kunnan kaukolämmön tarve. Kaupan mukana ei siirry henkilöstöä.

Voimalaitosten kauppa on keskeinen osa Koskisen käynnissä olevaa muutosohjelmaa ja se vahvistaa yhtiön mahdollisuuksia panostaa liiketoiminnan kehittämiseen ja lisää kykyä vastata tulevaisuuden haasteisiin kasvavilla puutuotemarkkinoilla.

– Tehdyllä kaupalla järjestämme rahoitustamme uudelleen, vahvistamme tasettamme ja saamme irrotettua pääomaa liiketoiminnan kehittämiseen. Nyt tehty sopimus Lahti Energian kanssa turvaa meille luotettavan ja kustannuksiltaan ennustettavan lämpöenergian saannin koko sopimuskauden ajan, kiittelee Koskisen konsernin toimitusjohtaja Jukka Pahta.

– Koskisen Oy:n lämpöliiketoiminta on merkittävä lisä nykyisten teollisuusasiakkaidemme joukkoon. Pyrimme osaltamme edesauttamaan Lahden alueen elinkeinoelämää toimittamalla edullista energiaa asiakkaittemme tarpeisiin, toteaa Lahti Energia Oy:n toimitusjohtaja Eero Seesvaara.

Mekaanisen puuteollisuuden tuotteiden kysyntätilanne on vahva, ja kasvu jatkuu monilla keskeisillä vientimarkkinoilla. Sahateollisuuden tuotteet olivat suomen neljänneksi suurin vientiartikkeli vuonna 2016. Myös levyteollisuuden tuotteiden kysyntä Koskiselle keskeisissä loppukäyttösegmenteissä ajoneuvo- ja rakennusteollisuudessa on vahva.

Suomalainen mekaaninen metsäteollisuus on merkittävä kotimainen työllistäjä. Teollisuuden investointien kotimaisuus aste on korkea, puuraaka-aineen hankinta ja jalostus tarjoaa työtä suoraan ja epäsuorasti lähes 50 000 suomalaiselle ammattilaiselle.

Lisätietoja:

Jukka Pahta
Koskisen konsernin toimitusjohtaja
puh 050 389 4499
jukka.pahta@koskisen.com

 

Koskisen konserni on 109-vuotias puutuoteteollisuuden perheyritys, joka työllistää yli 1000 henkilöä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 264 miljoonaa euroa. Tästä vientiin meni yli puolet. Koskisen tuotantolaitokset sijaitsevat Järvelässä, Hirvensalmella, Vierumäellä, Venäjällä ja Puolassa. Konsernin puunhankinnasta vastaa Koskitukki Oy.

Koskisen - web decoration
Koskisen - web decoration

TILAA UUTISKIRJE

Tilaa uutiskirjeemme ja saat tuoreimmat puualan uutiset ja vinkit suoraan sähköpostiisi.

TULE MEILLE TÖIHIN

Tule Koskiselle tekemään töitä puun ammattilaisten kanssa!

Katso avoimet työpaikat

single.php

Ylös