TIEDOTTEET

Koskisen konsernin lehdistötiedotteet.

KoskisenTiedotteetTiedotteetKoskisen Oy on kokonaan savuton 1.10. alkaen

Tiedotteet

Koskisen Oy on kokonaan savuton 1.10. alkaen


Koskisen Oy:n Suomen toiminnot siirtyvät 1.10. alkaen täysin savuttomaksi työpaikaksi. Asiaa on Koskisella pohdittu HR- ja viestintäjohtaja Minna Luomalahden mukaan jo pitkään. “Vaakakupissa päätöksessä painoivat ensisijaisesti terveys- ja turvallisuusasiat”, Luomalahti perustelee.

Koskisen puunjalostusyritys työllistää 1 100 henkeä, joista Suomessa työskentelee lähes 1 000. “Tarkkoja lukuja tupakoivien määrästä ei ole tilastoitu, mutta arviot pyörivät 20-25 % välillä. Päätöksen myötä kymmeniä tupakoitsijoita on ilmoittautunut yhtiön tarjoamiin savuttomuusohjelmiin.” kertoo Luomalahti.

Lopettaminen ei ole helppoa, työnantajan tuki auttaa

Koskisella tiedetään, että tupakoitsijat ovat tiukassa koukussa, ja omin avuin tupakoinnista eroon pääseminen voi olla vaikeaa. Työnantajan tuki onkin tärkeää, ja yhtenä konkreettisena tukikeinona on päätös koko työpaikan savuttomuudesta.

“Savuton työpaikka ja työaika osoittavat, että työnantaja arvostaa työntekijöitään sekä haluaa edistää työntekijöidensä terveyttä, hyvinvointia ja työssä jaksamista”, Luomalahti sanoo.

“Meillä on savuttomuuden tukena isossa roolissa työterveyshuoltomme Apila. Kaikille tupakoinnin lopettaville tarjotaan vahva tuki työterveydestä sekä kolmen kuukauden ajalta korvataan 100 % lääkehoito tai nikotiinikorvaushoito”, Luomalahti jatkaa. Parantuneen terveyden lisäksi vuoden polttamatta olleille on tarjolla porkkanaksi yksi palkallinen vapaapäivä.

Savuttomuudella merkittäviä terveyshyötyjä

Koskisen Oy:n henkilöstölle savuttomuudesta luennoinut Heikki Laukkanen kertoo tupakoinnin olevan keskeisin työikäisten työkykyä vahingoittava, estettävissä oleva terveysriski. Tupakkatuotteet sisältävät kymmeniä myrkyllisiä aineita, jotka aiheuttavat elimistössä solu- ja perimämuutoksia, kudosvaurioita ja lukuisia vakavia sairauksia.

Savuttomuus kohentaa terveyden lisäksi tuottavuutta ja työkykyä sairauspoissaolojen vähentyessä ja sairauspoissaoloihin liittyvien kustannusten pienentyessä. Savuton työympäristö suojaa myös tupakoimattomia passiiviselta tupakoinnilta.

Tukea työterveyshuollolta

Koskisella tupakoinnin lopettava saa vertaistukea myös työterveyshuollosta.  “Jokainen tupakoinnin lopettanut on työterveyshuollon ohjauksessa vuoden ajan. Siellä voi käydä läpi esimerkiksi vieroitusoireiden aiheuttamia tunteita ja tuntemuksia. Tuki on tässäkin asiassa tärkeää”, Luomalahti sanoo.

Lisätietoja

Minna Luomalahti, HR- ja henkilöstöjohtaja
040 553 4332
minna.luomalahti@koskisen.com

Koskisen - web decoration
Koskisen - web decoration

TILAA UUTISKIRJE

Tilaa uutiskirjeemme ja saat tuoreimmat puualan uutiset ja vinkit suoraan sähköpostiisi.

TULE MEILLE TÖIHIN

Tule Koskiselle tekemään töitä puun ammattilaisten kanssa!

Katso avoimet työpaikat

single.php

Ylös